torstai 30. elokuuta 2012

You can't be too careful anymore.

Yritän olla tukehtumatta hämmentyneen ja hieman järkyttyneenkin nauruni takia, miksi blogin kävijämäärä on 136? Köhin itseni hengiltä naurunpuuskien seassa, ei tämä niin kiinnostavaa voi olla.

Alkaa tuntua siltä, että lukio on lähtenyt tosissaan vauhtiin. Ja minä siinä mukana. Pääsen koulusta kotiin, syön ja mahdollisesti pyykkään tai tiskaan, juoksen naapuriin leikkimään kotiopettajaa ja istumaan kahvilla ja juttelemaan mukavia. Tai kömmin omaan sänkyyn lämpimään läksyjen ja koneen kanssa, korealaista poppia taustalla ja kauhistelen vaateröykkiötä lattialla. Oho, se oli vahinko.

En anna päälle lupaa seota. Tämä hetki on tässä ja nyt, huomenna se on poissa, kaikki on erilaista. Eilen sanottu voi jo melkein unohtua, tai sitä voi muistaa hymyillen ja yrittää toteuttaa saman ilonaiheen uudelleen. Voi irvistää peilikuvalle ja maalata kasvoille nukkemaskin, jos siltä tuntuu. (Tosin ihmiset katsovat sitä hieman hämmentyneesti kaupungilla, ensin vilkaisevat ja kohta pyöräyttävät päänsä ympäri varmistaakseen, että silmät eivät valehtele. Tuijotin suu mutrussa takaisin ja sain ilmeet häpeileviksi, sinänsä huvittavaa.) Maskeeraus on kivaa, jos lauantaina on aikaa, teen saman maskin itse uudelleen.

Ihmiset ovat taas kiinnostavia. Niille hämmentäville, inhottaville, merkillisille ja rakastettaville olennoille voi taas hymyillä, voi halata ja voi puhua. Olkoonkin, että samalla alkaa huolestuttaa se, miten sellaisille voi sanoa asiansa niin, ettei sanoista loukkaannuta. Yritän pohtia vastausta, oma puheenvuoroni on ehkä jo valmis, sen näkee vain kokeilemalla. Toivottavasti keskustelunavaus johtaa ajatuksiin ja ajatukset tekoihin, teot johonkin parempaan.

Jos sitä viikonloppuna yrittäisi taas laulaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti