sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Green Day quote?

Perhekriisimme on muotoa puhumaton esikoinen. Eikä edes hävetä. Istun yksinäni huoneessani tai kirjastossa tai jossain muualla ja annan mielen tulvia yli. Odotan, että joku hieno ihminen palauttaa uskoni vastakkaiseen sukupuoleen. Haluan uskoa ihmeisiin ja tavoittelen mahdottomia, jotka tiedän kuitenkin jossain määrin mahdollisiksi. Nyt kuitenkin rajoitan toiveeni siihen, että villasukat lämmittäisivät henkitoreissaan kärsivät varpaani ja herättäisivät ne taas henkiin.

Olen tylsä ihminen enkä kirjoita enempää, mutta totean kolmannen kerran tänään, että keksit ovat hyviä. Ja otsikosta, oletan teidän olevan niin hyvin perillä musiikista, jottai ymmärrätte sen. Hyvästi syyskuu kaksinollayksikaksi.

torstai 27. syyskuuta 2012

Olen kylmä ja kivinen kaivo.

Toissapäivänä pihatien päässä pörhisteli nyrkin kokoinen varpunen, se tuijotteli pahasti itsevarmana ja uhmakkaana. Minä luimistelin postit kainalossa sen ohi.

Tänään sängyssäni oli vihainen lude, joka ei pitänyt siitä, että luulin sitä siemeneksi eikä siitä, että kiljaisin otettuani sen käteeni. Päädyimme epätasa-arvoiseen kompromissiin, toinen parvekkeelle ja toinen työntämään lakanoitaan pesukoneeseen ja desinfioimaan käsiään pakkomielteisesti. Kumpi kärsikään enemmän?

Harrastan tukehtumista, suussa on kuiva ja vanha maku, hymy näillä kasvoilla ei kerro mitään. Nauran sitä yhtä ihmistä, maa voisi niellä meidät kaikki ja tukahduttaa tämän koomisen sotkun. Siirryn kirjan kanssa peiton alle sivistymään ja vastauksia etsimään ja toivon, että opin runoilemaan.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

My friends we can do anything, but should we?

Kaikkialla on kylmä, minä en omista housuja, sukissani on reikiä, jääkaapissamme ei ole kasvisruokaa, äiti valittaa ajokortin kallistumisesta, violetti hiusväri haalistuu liian nopeasti, korvat ovat lukossa, iskä pakottaa lääkärille, pelkään epäonnistumista englannissa, en osaa auttaa kasiluokkalaista opiskelemaan kokeeseen, olin herätä sängystä putoamiseen, minulla on nuha, aamulla lähden kouluun pimeässä, joku on riehunut huoneessani päivän aikana, olo on kipeä, en taida osata fysiikkaa kunnolla, olen köyhä, en osaa soittaa kitaraa, ikkuna on likainen lintujen törmäilyn jäljiltä, minun tekisi tavallaan vieläkin mieli lyödä erästä henkilöä, en osaa päättää lyönkö vai enkö, minut pakotetaan asumaan kotona, sormissani ei kierrä veri ja huuliani kuivaa.

Villapaita on lämmin, äiti osti jogurttia, luovan kirjoittamisen kurssi on niin jännä etten osaa kuvailla sitä, Iiris lainasi Baby Janen, opettelin sosialisoitumaan tänään, odotan iltaisia keskusteluja koko ajan enemmän, osaan itkeä, tämä ilta on vapaa, löysin hiusnaamion, ulkona on mukava sää, pääsen illalla saunaan, syyslomaan ei ole pitkää aikaa, viikonloppu on kohta, taisin keksiä piirrosaiheen, musiikki on ihanaa, innostuin tänään tekoripsistä ja läksyt kiinnostavat.

Hyviä asioita on vähemmän. Silti on iloinen fiilis.
Ajattelin opetella kirjoittamaan kunnolla.

lauantai 22. syyskuuta 2012

According to plan.

On aika inhottavaa herätä seitsemän aikoihin pahaan suonenvetoon ja hämmentävää todeta, etten tiedä, heräsinkö seitsemältä vai sen jälkeen. On hauskaa tanssia ympäri huonetta ja pyyhkiä pölyjä rievulla. On jotenkin koomista tehdä ammatinvalintatesti ja todeta taas kerran, että ammattilista ei muutu, se näyttää edelleen samalta muutaman vuoden jälkeenkin. Ehkä kaikista hienointa on ajatella, että joskus minä ehkä olen joku noista.

Näyttelijä
Tanssinopettaja
Tulkki
Kuvaamataidon opettaja
Kirjailija
Muusikko
Mainospiirtäjä
Kapellimestari
Muotisuunnittelija
Mainostekstien kirjoittaja
Kuvataiteilija
Säveltäjä
Toimittaja

"Minä pidän siitä. Ei hullu paha ole, ainoastaan erilainen." --"Minä luulen, että sinä olla myös hullu." 

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Senkin heterot .

"Brittiyhtye Placebon viime perjantaina peruuntuneelle konsertille Helsingin Jäähallissa ei ole valitettavasti saatu järjestymään korvaavaa keikkapäivää neuvotteluista huolimatta yhtyeen aikataulujen vuoksi. Lipunostajia pyydetään palauttamaan lippunsa keskiviikkoon 31. lokakuuta mennessä."

.. Ja Riina itkee verta huoneen nurkkaan käpertyneenä.

Hiukset vaihtoi väriä, siivosin kämpän ja raahasin puita vähitellen kaatosateeksi yltyneessä vesisuihkussa. Matikankoe meni komeasti penkin alle, hävettää oikeastaan. Toivon, että pääsen läpi. Enempää en uhraa asialle ajatuksia, mennyttä. Huomisesta tullee jännä päivä, sen näkee sitten. Nyt pakkaan vaatteet kaappiin, raivaan huoneeni ja käperryn peiton alle lukemaan, yli neljäsataa sivua Torey Haydenin kirjoittamaa selviytymistarinaa. Innostavaa.

Ja koreapop tunnetusti lievittää ärtymystä.


tiistai 18. syyskuuta 2012

The world is ugly.

Haluan piirtää, maalata, siivota, järjestellä, kokata, lukea, neuloa, kirjoittaa, suunnitella, valokuvata, ommella, laulaa, värjätä hiukset, nukkua, lähteä pyörälenkille, matkustaa, halata jotakuta, rentoutua.

Menen kertaamaan matikkaa ja tuskastelemaan tyhmyyttäni.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kurkkuongelma.


Tässä vähän kuvatodistetta perjantaista. Aamu käynnistyi vaatekriisillä ja mustalla kahvilla ja voileivällä ja ylenpalttisella säätämisellä. Sain referoitavan artikkelin eteeni ja tajusin, että olin unohtanut kaiken, seuraavat kaksi ja puoli tuntia sisälsivät turhautumista, pohdiskelua, suunnittelua ja suttua, vihaan käsialaani. Yhdentoista jälkeen löysin itseni ykkösraiteelta maasta istumasta, oli kaunista ja viileää ja aurinkoista ja Tampere oli taas koti, Helsingissähän sain lievän ahdistuskohtauksen eikä itku tuntunut olevan kaukana. Kamala paikka, en halua sinne taas vähään aikaan, mutta saatan päätyä sinne jo turhan pian...

Iltapäivä kului ihmisten kanssa pyöriessä ja ympäri pääkaupunkimme keskustaa juoksennellessa ja sateenvarjon kanssa tapellessa. Jono alkoi pakkautua kasaan, ihmiset valmistautua siirtymään sisään. Olin melko lähellä ovia, kuulin miten joku huusi ja erotin sanan "peruttu". Enkä vain kerran, monesti. Ja kohta sitä kuulutettiin oikein kunnolla, Brian Molkon ääni ei kestä esiintymistä. Lähetämme Olgalapsosen kanssa herra Brianin kurkulle vihaista fanipostia ja kurkkupastilleja, se röyhkimys.

No, vitutus on lievä, korvaavaa keikkaa suunnitellaan kyllä, mutta silti. Tätä odotettiin maaliskuusta lähtien. En tiedä, jotenkin hassu olo. Tavallaan olen helpottunut, jos Placebo olisi vähänkin isompi ja mahtavampi ja elintärkeä mielenterveydelleni ja järjelleni ja olemukselleni, olisin varmaan hypännyt tänään Kampin liukuportaat alas. Tai kierinyt junan alle. Tai ninjaillut jotain muuta yhtä älykästä. Nyt en kuollut, nyt kärsin vain pahoista henkisistä ja fyysisistä kivuista ja traumoista ja rahallisista menetyksistä. Ja olin kyseisenä iltana niin järkyttynyt, että meinasin ostaa kalahampurilaisen. Herra kurkku saa siis varoa toistamasta tätä virhettä, minä murhaan jonkun, jos sorrun syömään kalaa.


Ystäväiseni nappasi tällaisen kuvan, kun odoteltiin kadulla avaimia. Ilmeeni jotenkin tiivistää kaiken. En osaa sanoa enempää, revin hiukset päästäni. Elämä on ihanaa. Ei kun siis mitä?

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Day by day.


Hymystä halkeava materialistilapsi ilmottautuu taas. Tein kirpparikierroksen Emman kanssa, mukaan lähti pari neuletta, tunika ja pitsipaita. Ja kikattajalle hiusväri ja karkkia, koska iski älytön suklaahimo ja halusin taas käväistä Tullintorilla ostamassa vähän ekologisempaa syömistä. Punnitse & Säästä on hieno paikka, vaikkei se olekaan ihan paras valinta opiskelijabudjettia ajatellen... Ehkä kuitenkin kestän, suklaakuorrutetut kahvipavut ovat sen arvoisia.

Koeviikko. Huomenna uskonnonkoe, perjantaina se äidinkielen referaatti, maanantaina psykologia ja keskiviikkona matikka, olen melkoisen huoleton. Olen valmistautunut mielestäni ihan kelvollisesti, ja uskonnon koealuettakin pienennettiin tänään. En edelleenkään tiedä, mikä on referaatti. Se opetettiin ysiluokalla, mutta en muista siitä mitään. Ehkä se selviää huomenna. Psykologiasta en huolehdi, kertailen ihan rauhassa ja teen parhaani, selvisin samasta kurssista keväälläkin, vaikka se olikin huomattavasti helpotettu versio. Ja se matikka... No, en jaksa murehtia. Pääsen läpi, ei siitä sen enempää. Toisen asteen yhtälöt ei sovi tähän mieleen.


Ja Placebo on ylihuomenna. Kärsin tavanomaisesta mäenhaluamennäsinnekeikalleenhaluahaluahaluaenkykeneenpystyenvoi-kohtauksestani, mutta se kuuluu asiaan, saan sen kaikkia keikkoja odotellessa. Tuossa kuoressa on tosiaan neljä kopiota samasta lipusta, iskä kun printtasi niitä kaiken varalta useamman. Jos joku vaikka hukkuisi tai jotain, niin olisi edelleen varakappale. Perjantaina siis juoksen suoraan koulusta junaan, koska lupauduin jonotusseuraksi ja näen Opria ja Olgamiestä niin harvoin. Palailen Helsingistä sitten joskus, katsotaan sitä viikonloppuna sitten.

Nyt lapsi juoksee lukemaan uskontoa ja siivoamaan huoneen ja ihkuttamaan Battle For The Sunia, kunhan pääsee tästä NU'EST-kohtauksestaan eroon. Lukion alku jäänee mieleen koreapopituksena, Never Shout Neverinä ja Paramorena. Ja tämä keskiviikko erityisesti siksi, että en ole vittuuntunut tai itkuinen tai muuta. Sinä yksi pöljäpallero, joka tätä kuitenkin eksyt jossain vaiheessa lukemaan, taisin sittenkin liioitella sanoessani, että tässä kestää. Nyt on asiat hyvin eikä tässä muuta kaivatakaan.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Sinä olet varjoja puistossa, pimeällä penkillä kastetta.

Laskimet osaa olla melkoisia urpoja, tämä tuli todettua eilen. Naurattaa vieläkin.

Voisi vilkaista peiliin ja nauraa sillekin. Pääsin kotiovesta sisään, kirjoitin muutaman sivun tekstiä ja nukahdin hetkessä. Jotenkin tuntuu, että saan kuulla tästä. Mutta ulos oli pakko jäädä hetkeksi, meidän pihamaa oli mustana, taivas sen yllä tummansinisenä ja kaikki tähdet kirkkaina valopisteinä sen yllä, miksen pukeutunut aamulla paremmin? Olisin voinut jäädä siihen vetiselle nurmelle istumaan, nyt vain seisoin hetken pihatiellä.

Nyt talo on hiljainen, en ole vielä liikkunut sängystäni minnekään, kohta voisi yrittää. Zen Café on rakkaus. Kärpästen herra, psykologian ja uskonnon kertaus huutavat. Minä haluan olla tehokas ja samalla vain olla. Ehkä tänään pysyn kiinni velvollisuuksissa ja huomenna vapautan pääni. Se on tällä hetkellä kummallinen, sen pitäisi olla räjähdyspisteessä, ja se vain käskee hymyilemään ja sanoo, että älä huolehdi, tämä hoituu kyllä. Ajattelin uskoa sitä ja olla ahdistumatta.


En sillalle jää seisomaan
reuna rauhassa olla saa
Jos kuitenkin sä hylkäät
niin hirtän itseni patteriin

torstai 6. syyskuuta 2012

And we could sing in such harmony.

Yhteiskunta kävi päälle. Marssin koulun päätyttyä Pyynikintorille ja hyppäsin bussiin, paikalleni istuttuani vilkaisin ulos. Siinä sen pienen lihakaupan edessä joku eläkeikäinen mies oli saanut päähänsä mennä keskelle autotietä makaamaan. Teki mieli kiljua, mitä se tekee, miksimiksimiksimiksi? Viina luultavimmin, mutta silti. Ihmiset hyppi sen viereen tielle varoittamaan autoja, onneksi. Vähemmästäkin tulee epätoivoinen olo.

Kotona istuin pöydän ääreen, Aamulehti hyppäsi silmille. Lastensuojelu, vanhusten laitoshoito ja nuorten opiskelupaikat. Ei ollut kirkuminen enää kaukana. Siitä siirryin kotiopettajaa leikkimään, sekin ahdistaa. Ideaalitilanne ei toteudu, parasta olisi se, etten minä olisi tarpeellinen. Siihen tässä koko hommassa pyritään, autan niin pitkään, että tulen tarpeettomaksi. Onhan tässä ihan hyvä tulonlähde, mutta ei se ole hyvä asia.

Placeboon viikko, The Used marraskuussa. Tiistaina, mutta Circus on lähellä asemaa, ehdin junaan ja olen Tampereella yön aikana, eli voin mennä kouluun. Ja reiluna ihmisenä en tee kompromissia tässä asiassa, minähän menen sinne ja piste. Koska The Used.

Looking up, looking down, looking side to side
Wondering why this world is the way that it is
And why my momma cries
Every night when I'm trying to rest my head
On the floor
Half-stoned thinking "damn, this shit gets old"

Ah ja niin tosiaan, Never Shout Never on yksi täydellisyys. Piristää päivää kummasti.
Nyt se psykologian essee.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Perustiistai?

Ei mitään hajua siitä, miten otsikoisin, joten tuo saa kelvata. Ei tässä taaskaan mitään erityistä asiaa, ajattelin vain tulla taas sanomaan, että olen hengissä. Kärsineenä enimmäkseen henkisesti, koska eräällä köhköh petti harkintakyky sietokykyni suhteen. Älä huoli, lepyn kyllä, kun vähän saan valittaa ja ehkä lyödä pään seinään muutaman kerran, koska tavallaan häpeän itseäni. Annoin noin pienen asian romuttaa itsevarmuuteni, naurettavaa.

Niin. Siirryn kirjoittamaan jotain citykaneista, sitten voisin siivota ja pakata ja mennä nukkumaan. Kärpästen herra jää tänäkin iltana lukematta, en kykene siihen. Se saa kyyneleet silmiin, miksi se on pakko lukea? Mene pois, paha kirja.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Stranger in a strange land.

Sain äkillisen inventaariokohtauksen, mutta hetken ympärilleni katsottuani tajusin taas kerran, ettei täällä ole mitään sellaista, mitä voisin heittää pois. Istahdin sitten koneelle tutkimaan blogeja, ja päädyin sitten tehtailemaan tällaista. Ehkä tämä kertoo tekstiä naputtelevasta ihmisestä jotain niille, jotka eivät minua tunne, ja niillekin, jotka jo tuntevat.











Ja kuvat ovat siis täältä.

Ensi viikkoon mahtunee useampia vaatekriisejä, verestävät silmät, kiireinen aikataulu, paljon läksyjä, bussireissuja, huonoa ruokaa, hiuskriisejä, koulukuvaus, tekstitaidon kirjoitelma, psykologian esseen hätäinen viimeistely ja palautus sekä yllätyksiä. Odotan innolla kauhusta kankeana, ole kiltti ja ole hyvä minulle. Ja tee minusta ylpeä, kun veli täyttää yksitoista ja alan ehkä itkeä, koska olen melkoisen iloinen tuosta pienestä toistaiseksi osittain kävelykyvyttömästä hermojaraastavasta otuksesta, joka piristää akkavaltaisen perheen arkea reippaasti. Ei tässä muuta.

Another revolutionary heavenly romance waiting for the last waltz.

Joskus sitä vain tarvitsee leikkiä ja kokeilla, mitä siitä seuraa. Kiitokset Emmalle malliksi suostumisesta.


Elokuu oli hyvä. Voisin ottaa sen takaisin ja kietoa käteni sen ympärille. Tarpeeksi hyvää, tarpeeksi pettymyksiä, tarpeeksi uusia kokemuksia, yllätyksiä, ymmärryksiä ja rohkeutta. Jokainen kuu saisi olla melkein samanlainen. Opettavainen ja onnellisuutta lupaileva, mielenkiintoinen. Sellainen, että vaikka on ikävä entiseen, tietää, että uusi voi tarjota jotain parempaa. Vaikka kyllä minä silti hyppään siihen junaan ensimmäisen mahdollisuuden tullen ja hyppään pois harmaalla Järvenpään asemalla, sellainen se on aina ollut. Huolestuisin, jos se yhtäkkiä olisikin kirkas ja lämmin, minulle se paikka on rakkain ollessaan harmaa, kylmä ja sateinen. Onhan Tamperekin rakkain silloin, kun tuulee, taivas on harmaa ja enteilee sadetta, ja saan istua jossain kivetyksellä ja aistia ihmismassan, Näsijärven aallot ja kuunnella melankolista rockmusiikkia. Silloin tämä ahdistava ja vihattava ja vankilalta tuntuva paikka tuntuu kodilta.

Nyt tuli ikävä paloautonpunaisia hiuksia. Tuli ikävä manserokkarikautta. Ehkä herättelen sen tänään eloon, jos peili olisikin tänään ystävä eikä vihollinen. Ehkä ensiyö täyttyy taas painajaisista, ehkä en näe unia. Täytyy testata.

Confusion leads the dance
We're waiting for the last waltz
I believe that no one in this world has the answers for me
But still I hope that someone has heard