sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Another revolutionary heavenly romance waiting for the last waltz.

Joskus sitä vain tarvitsee leikkiä ja kokeilla, mitä siitä seuraa. Kiitokset Emmalle malliksi suostumisesta.


Elokuu oli hyvä. Voisin ottaa sen takaisin ja kietoa käteni sen ympärille. Tarpeeksi hyvää, tarpeeksi pettymyksiä, tarpeeksi uusia kokemuksia, yllätyksiä, ymmärryksiä ja rohkeutta. Jokainen kuu saisi olla melkein samanlainen. Opettavainen ja onnellisuutta lupaileva, mielenkiintoinen. Sellainen, että vaikka on ikävä entiseen, tietää, että uusi voi tarjota jotain parempaa. Vaikka kyllä minä silti hyppään siihen junaan ensimmäisen mahdollisuuden tullen ja hyppään pois harmaalla Järvenpään asemalla, sellainen se on aina ollut. Huolestuisin, jos se yhtäkkiä olisikin kirkas ja lämmin, minulle se paikka on rakkain ollessaan harmaa, kylmä ja sateinen. Onhan Tamperekin rakkain silloin, kun tuulee, taivas on harmaa ja enteilee sadetta, ja saan istua jossain kivetyksellä ja aistia ihmismassan, Näsijärven aallot ja kuunnella melankolista rockmusiikkia. Silloin tämä ahdistava ja vihattava ja vankilalta tuntuva paikka tuntuu kodilta.

Nyt tuli ikävä paloautonpunaisia hiuksia. Tuli ikävä manserokkarikautta. Ehkä herättelen sen tänään eloon, jos peili olisikin tänään ystävä eikä vihollinen. Ehkä ensiyö täyttyy taas painajaisista, ehkä en näe unia. Täytyy testata.

Confusion leads the dance
We're waiting for the last waltz
I believe that no one in this world has the answers for me
But still I hope that someone has heard

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti