sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ota minut syliin sitten kun tulet hakemaan.


Hyvää siniharmaata sunnuntaista iltaa kaikille. Minä aivastelen täällä elämääni iloisemmaksi ja pyörittelen silmiäni ja leikin kuvaterapian avulla, kameralle ilmeily piristää kummasti päivää. Leikki jäi kylläkin ikävällä tavalla kesken, siskot eivät monen muun asian ohella ole ikinä oppineet, että kameran neljästä akusta kolmen pitäisi olla aina täynnä, ja minä sitten jouduin kärsimään näistä neljästä henkitoreissaan sinnitelleestä akusta.

Koulua jäljellä maanantaitiistaikeskiviikkotorstaiperjantai, viikonloppu ja hiphei syysloma. Pitäisi varmaan kurkata äidin työvuorolistaa ja varautua siihen, että seurauksena saattaa olla suurensuuri ärtymys ja melkein itkukin, mä haluaisin ne pari ensimmäistä päivää oikeasti itselleni, ne muutamat käsittämättömän upeat tunnit, kun saa ihan oikeasti olla yksin ja kuunnella talon narinaa ja kuiskauksia ja tuijotella nurkkia ja etsiä varjoista kaikkea erikoista. Se on aika huimaa, hui, mehän ollaan asuttu täällä kohta yhdeksän vuotta! Huisia, en edelleenkään tiedä, mistä katkaisijasta mikäkin lamppu syttyy ja miten mitäkin kahvaa täytyy kääntää, jotta ovi aukeaa. En edelleenkään osaa avata hormin peltejä ja tappelen vieläkin parvekkeen oven salvan kanssa, puutaloilla on hurmaava tapa elää omaa elämäänsä.

Joe Hisaishi on rakkaus, voi kun minulla olisi enemmän aikaa, katsoisin kaikki mahdolliset Studio Ghiblin elokuvat, jotka vain saan käsiini. Itkisin silmäni ulos kuopistaan ja hymyilisin poskeni halki ja pakahtuisin innosta ja varmaan kuolisin ravinnon puutteeseen, visuaalinen nautinto tuntuisi riittävältä. Voisi vain käpertyä sohvan pehmeimpään nurkkaan ja neuloa pitkät pätkät kirjavia sukkia, kunnes sormiin sattuisi liikaa ja alkaisin hipsuttaa peittoja ja tyynyjä ja hiuksiani. Ja jos oikein ihastuisin, hyppäisin tanssimaan kyynelet silmissä näiden kauniiden sävellysten tahdissa.

Minä hipsin sytyttämään valot ja kirjoittamaan englannin kotiainetta. Tapaamisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti