lauantai 24. elokuuta 2013

ihmisenalku

Minä vähän mietin. Mietin ja kierin ja pyörähdän ympäri, vilkaisen olan yli ja taivaalle ja takaisin eteeni. Tassuttelen muutaman askelen eteenpäin, toistan rituaalit, jatkan ehkä matkaani. Tuntuu kauhean hyvältä ja innostaa ja naurattaa ja jännittääkin, mutta silti jossain kuiskii se pieni ja varautunut palanen. Tässä on liikaa kysymyksiä ja vaihtoehtoja ja vastauksia ei näy mailla halmeilla, mutta ajattelin silti jatkaa. Olenhan minä kaikesta huolimatta aika hyvä tyyppi, loppujen lopuksi.

Enkä oikeastaan edes häpeä, että olen istunut tässä seitsemän tuntia tehden välillä ties mitä muuta sillä verukkeella, että se on nyt tärkeämpää kuin elämänkatsomustiedon oppimispäiväkirja, filosofian kirjaesitelmäjokuasia tai hoitsumekko tai muut asut. Ja naureskelen edelleen sille, että päädyttiin iskän kanssa rikkomaan kielikoruni toinen pallo tongeilla, koska en kolmen tunnin taistelunkaan jälkeen saanut sitä auki.

perjantai 2. elokuuta 2013

huiputtava flirttiperse

Olen jotenkin tärähtänyt ja hurahtanut boikotoimaan ulkomaalaista musiikkia, nykyään soi vain Zen Café ja  PMMP ja Putro ja Herra Ylppö ja Anssi Kela ja uh, kärsin luovuuden puutteesta. Luovuudesta. Luovuuden käyttämisen jalostamattomuudesta. Suoranaisesta laiskuudesta. Olen saanut aikaan vain lisää söpöjä ja suloisia ja rakastettavia kirjapinoja ja satoja luettuja sivuja ja uusia koulukirjoja (oih elämänkatsomustieto ja psykologia ja filosofia ja yhteiskuntaoppi toivottavasti kaikki ensimmäisessä jaksossa!) ja vähän näperreltyä koruja, kun luovuus petti lahjojenkin keksimisessä. Liikaa leikeltyjä housuja ja rapistuvia shortseja. Muumien tutkiskelua. Lähityöskentelyä äidin kanssa, kun toinen ei näe tarpeeksi lähelle koristellakseen pikkuleipiä sokeritahnalla ja toisen kädet tärisevät liikaa. Vihertävänharmaita hiuksia, joita oli pakko sävyttää punaisella, etten kuole järkytykseen ja punasävyn ikävään.

Pistänen hetkeksi koneeni karanteeniin musiikkia lukuun ottamatta ja yritän etsiä ideoita. Luen ja laulan ja tanssin ja maalaan ja piirrän ja hommaan vaikka kasveja, revin paperit alas ja asetat tilalle puhtaat ja siivoan. Ja herään aikaisin aamulla nauramaan siskoille, joita ei saa ylös repimälläkään.


torstai 18. heinäkuuta 2013

sängyssä miehen ja putron kanssa

Tykkään maata sängyssä hiljaa pimeässä huoneessa kuulokkeet korvissa ja soittaa Putroa ja yrittää keskittyä. Vaikka ailahtelevaista mieltä on mahdoton kahlita. Hämmentää herätä kahdelta yöllä siihen, että kuulokkeet suorittaa vaivihkaa murhayritystä ja silmät näkee tarkkaan. Hypin taas liian aikaisin bussista, heitän kengät ilmaan ja kipitän kotiin liian pitkän matkan tunnustellen särkyä varpaissa, kunnes tuntuu hassulta. Varron hermoromahdusta ja yritän muistuttaa, että jäljellä on enää yhdeksän päivää, kun vanhainkodissa pimenee ja rouva kiljaisee joulupukin saapuneen. Nauran silloinkin, kun lyön käteni kaapin oveen niin, että tulee lommo ja iskee verenhukka. Ja läimäisen päälle käsidesiä. Pohdin mielenkiintoisia ihmisiä, mikä on vetovoimaista, ja vastaan että rastat ja kaljut, menninkäiset ja keijut. Tykkään taas käpertyä peiton alle pimeään kuuntelemaan Putroa.

Kehittelen jotain mielenkiintoista ja järkevää sitten, kun työt loppuu. Ja sitten repsahdan, kun koulu alkaa. Noidankehä.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

portaissa

Jatkan tylsällä linjallani, mutta olen kerännyt parin viikon aikana rutkasti uusia kokemuksia. Menetin mautoneitsyyteni ja hukkasin paperini. Ollaan pidetty Game of Thrones -maratonia, sain neljä ensimmäistä kirjaa lainaksi. Olen ollut rutkasti kaverien seurassa ja valvonut ja nukkunut paljon. Huomenna näen pientä ihmistä.


Olen itkenyt kivusta enemmän kuin moneen vuoteen, päätynyt Acutaan ja palannut kaikki hampaat mukanani. Antibiootit maistuvat kummallisilta ja ihmettelen edelleen, ettei kukaan tajunnut antaa apua kipuun. Ei se mitään, nyttemmin kärsin enää valtavasta jomotuksesta ja turvotuksesta. Ehkä viikon päästä alan olla jo ihan terve, tai sitten yökin suuvettä.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

kenties ehkä mahdollisesti

Ehkä olen laiska, kun en tahtoisi mennä töihin edes rahan takia. Ehkä olen turhauttava, koska toistelen samoja asioita. Ehkä olen heikkotahtoinen, kun en pysty astumaan ulos ilman pakotetta. Ehkä olen typerä, kun en suostu nukahtamaan ajoissa. Ehkä olen masentava, koska en jaksa nousta vapaapäivinä. Ehkä olen tylsä, koska ei kiinnosta kävellä tiskille. Ehkä olen ärsyttävä, koska katson pahasti viinantuoksuista ihmistä. Ehkä olen tärähtänyt, kun avaan ja suljen ovia jaloillani. Ehkä olen kiero ihminen, kun makaan sängyllä ja katselen maailmaa väärin päin, enkä suostu luopumaan ylösalaisuudesta. Ehkä olen umpikujassa blogini kanssa, kun en osaa päättää, mitä haluan.


Ehkä minä kuitenkin nautin elämästäni.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

it's safe to say that nothing lasts forever

Aikuistuinko? Perjantaina kirjoittelin työsopimuksen, sain puhelun pankista, söin vihreää kakkua ja nauroin, koska äiti osaa viimeinkin tehdä täytekakun, joka on oikeasti hyvää esikoisenkin mielestä. Vaikkei marsipaani olekaan hyvää vielä kahdeksantoista vuoden iässäkään.

Työ on työtä. Herätyskelloa seuraa tukkimiehen kirjanpito, Hatanpäällä meinaa hukkua sadeveteen. Kotona ei pärjää ilman kolmea paitaa ja villasukkia, ja sitten mennään taas. Käväisin pankissa ja poistin viimeiset luvut. Muutaman päivän päästä ajattelin unohtaa koko asian lopullisesti, mitä sitä menneitä pohtimaan.

Viikonloppuna Emma pääsee ripille ja tulee kamalasti sisaruspotretteja.
Minä vaadin lisää Game of Thronesia. Ja ylösalaiset kuvat ovat kivoja.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

vieras muiden joukossa

Ehdin viikonloppuna jo huokaista ja rauhoittua ja päästin itseni laukkaamaan suunnitelmissa, kun ei ollut mitään pakotteita tiedossa. Sitten sisään pamahti äiti ja ilmoitti, että vanhainkoti kutsuu ensi maanantaista lähtien... Kunhan kirjoituksia edeltävä kesä on työtön.


Siivoan, kokkaan, hoidan lapsia, leikin koiran kanssa, tavoittelen muistoja lapsuudesta slycooperoimalla. Ihana nukkua ja huomata, ettei se unirytmi nyt niin kamalan vaikea sitten olekaan. Pankki patistelee soittamaan ja minä yritän vältellä, ei ole ihan niin aikuinen olo. Ja onhan tässä pari päivää vielä aikaakin.

torstai 16. toukokuuta 2013

huomenta minä

Aamuisin on hullusti aurinkoa, iltaisin se ei tahdo olla paistamatta sänkyyni. Jumahtelen peiton alle tai kierin sieltä pois käsittämättömällä vauhdilla. Pää hajoaa harvoin. En jaksa välittää siitä, ettei Bring Me The Horizon mennyt ihan suunnitelmien mukaan, keikkoja tulee uusiakin ja selvittiin ehjinä ulos sieltä. Kotona sujuu, koulu sujuu, omaa aikaa löytyy, unta voisi lisätä. Ja ruokaa tehdä lisää. Lähitulevaisuudessa ajankohtaistuu ajokortti, lukujärjestykset on kunnossa. Lähellä on ihmisiä ja yksinäisyyttä sopivassa mittasuhteessa. Kukaan ei aiheuta ahdistusta tai surua. Jonkinasteinen aikuismaisuus hyppii jo kynnyksellä ja minulla on luottavainen mieli.

Tuntuu onnelliselta ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

selvää vappua vielä kerran


Olemme niiiiin hienoja ihmisiä. Oli hieno vappu, oli mukavat ihmiset, ihanat toverit ja kovasti syötävää.
Lisäksi tuijottelin yöllä tähtiä ja laulelin Paramorea, nukuin hämmentävän pitkään, sisko teki ruokaa ja törmäsin ikkunaan, sattuu vieläkin. Ja Black Veil Brides tulee Tampereelle marraskuussa.
Jos nyt saisin vielä kämpän ja jonkun jonka kanssa jakaa sen, olisin onnellisin ikinä.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

The best of us can find happiness in misery


Pohdiskelin hymyä. Tutkin dokumenttisarjaa siitä, mitä omalleni kävi ajan kuluessa. Pahimpana hetkenä se on  silti aidoimmillaan. Kuolema ahdistukselle, itseinholle, arvottomuudelle, epävarmuudelle ja nääntymiselle.
Nyt kysymys on, pitäisikö antaa taas mennä. Kätellä epävarmuutta ja antaa sille luottavainen hymy, ehkei se satuttaisi tällä kertaa. Luoda uskoa, ettei se laukaise kierrettä. Löytää itsensä taas keskeltä uusia kysymyksiä ja arveluja ja toiveita ja harhakuvia. Ehkä horjua, kompuroida, kaatua, ryömiä eteenpäin paskassa. Yrittää nuolla haavojaan samalla, kun selkään osuu lisää ammuksia.

Vatsassa kiehnää se vanha tunne, pohja pettää. Ei haluaisi nostaa katsetta ja hävettää. Varpaat kylmänä vesilammikossa ja vesipisarat poskilla. Tietää, että ei on helppo sanoa, jopa pysyäkin siinä, silti se sattuu.
Hymy on ihana. Kyynel on helpottava. Nyrkki on kestettävä. Tyhjä vatsa vaarallinen. Elämä paras mahdollinen.
Nauran sanoessani, että helvettiinhän tässä ollaan menossa, miksi siis murehtia rangaistuksia?

lauantai 20. huhtikuuta 2013

hei äiti olen kuolio

Istun hiljaa tyynykasassa ja kuuntelen Miyazakin elokuvien soundtrackeja. Kaunista yötä. Itken tumblrssa edesmenneitä violetteja hiuksiani ja tukehtunen digimondubbeihin, ei vain voi olla todellista... Ehkä kesällä ehtii jatkaa lapsuutta. Sitä ennen voisi vaikka aikuistua ja toivoa, että saa töitä.

Tyttö joka leikki tulella loppui. Tyynyllä odottaa Peili, luen sitä toista kertaa..? Epätietoisuus on ajoittainen lahja. Pitäisi vaihtaa kieltä englantiin, koska alan menettää otetta liian aggressiivisen ruotsinopiskelun myötä.
Mutta tuota, ideana oli sanoa, että kaipaan kesää.
(Ja olen vähän ärtynyt, koska maanantaina ei olekaan Black Veil Bridesia...)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Resurrect the Sun

Olen väsynyt ja kärttyinen ja kiukkuinen ja itkuinen ja murisevainen ja kiljuvainen ja turhautunut ja oikean käteni nimetön ja pikkusormi ovat tunnottomia. Hauskaako? Voisin nukkua ja lukea ja jäädä tänne sängyn pohjalle ja unohtaa itseni muutamaksi päiväksi. Tekisi kaiketi hyvää. Pää lyö tyhjää, ajattelin silti ryhdistäytyä ja kokeilla elämäntaparemonttia. Tahdon eroon näistä kivuista.


palan sun sylissä
etkä sä itke mun päälle
ilman mun lupaani

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

like the ashes call your name


Omia varpaita on jotenkin jännä tuijotella. Nostan jalkani usein kattoon, heiluttelen varpaita ja mietin.
Joskus vain hiivin ympäri taloa ja toivon, etten kompastu liian isoihin farkkuihin ja taita niskaani portaissa.
Seuraavaksi omakuva ja killittävät silmät.



(huomatkaa miten oikeasti yritän taas elvyttää piirustustaitoni sekoilemalla öisin sormet mustina)
Ei tässä muuta. Jäätävä kasa kertaustehtäviä saksaan ja ruotsiin, historiankirja päntättävänä, makaan iltaisin sängyssä Millenniumiin perehtyen ja itken, koska Lisbeth Salander on vaan jotain niin... niin.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Your shadow lives on without you.

Miten kummassa voikaan käydä niin, että ihminen viattomasti ajattelee, miten tärkeä joku asia itselle on, vain muutamaa päivää ennen kuin se riistetään pois?

Don't fall in love with bands, they'll break up and you'll die.

Aamulla sitä vain herää jostain kumman syystä aikaisin, on vähän hassu olo, avaa koneen ja BAM.
you might wake up and notice that yOUR FAVOURITE BAND IS NO LONGER TOGETHER
Että niin. Olen vähän surkeana. Miten päin pitäisi olla, pitäisikö itkeä, pitäisikö huutaa, mitä tässä kuuluisi tehdä? En tiedä enkä todennäköisesti saa vastauksia pitkään aikaan. Tuntuu pahalta. Ja kuitenkin ainoa asia, jonka oikeasti osaan sanoa, on harvinaisen yksinkertainen.
Kiitos.
Mutta silti.


getting over this shit is not very easy peasy pumpkin peasy pumpkin pie motherfuckers

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

When the sun rises in the west.


Pohdituttaa. Istun sängyllä ja tuijottelen seiniä, ikään kuin ne muuttuisivat jotenkin erilaisiksi. Poden ehkä jonkinlaisia vieroitusoireita, koska sain Game of Thronesin toisen kauden katsottua eilen. Kismittää, ärsyttää ja raivostuttaa olla rahaton, tarvitsen niitä kirjoja. Kirjastosta en jaksa lainata, koska uusin niitä lainoja sitten kymmenisen kertaa koulun takia. Väsyttää ja hemoglobiinitaso pakotti rautakuurille. Pitäisi saada kolehtia neljää Potteriakin varten, meiltä loppuu Himpulan kanssa lukemiset muutamassa viikossa, koska en omista kolmosta, nelosta, vitosta enkä kutosta yrityksistä huolimatta. Sivistys vaatii lisätukea.


Haluaisin ilmoittaa, että siskoni on luovin (ja värikkäin!) ikinä tapaamani ihminen.

torstai 7. maaliskuuta 2013

go to hell, for heaven's sake

Älä itke tyhmä lapsi, sempiternal.info katoaa vain reilun seitsemän minuutin kuluttua...

Itkenpäs. Mutta no, pistämme sen Roosan kanssa tilaukseen ja sitten itkemme yhdessä muutaman viikon, kunnes se tulee postissa, laulelemme sitä vielä useamman viikon ja toukokuussa Circus räjähtää, kun hypimme, huudamme, laulamme, pittaamme ja elämme musiikissa.

Käväisin maalipurkissa.


Pari minuuttia ja itku.

// ÄHÄ se toimii vieläkin! Paaaaaardit.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Growing pains

Maailma on väärä.

Musta tuntuu, että se heittää muutaman asteen vasemmalle. Kun kaula on aina taipunut siihen suuntaan. Ja päässä pyörii silleen hassusti, vippaa tavallaan. Tuntuu, että joku kiskoo sua taaksepäin. Sohva sun alla karkaa lattiaa päin, sä yrität surkeana pysyä kyydissä. Sitten se tuntuu vatsassa, pää viettää eteenpäin. Joko putoaisit siitä? Putoaisit kauniisti nenä edellä, se uppoaisi kallosi sisään ja olisit uudestisyntynyt. Eikö se olisi kivaa?

Ei, maailma viettää edelleen vasemmalle. Tunnen sen. Koko kroppa tuntee vetoa sinne. Onko siellä joku? Mä en tiedä, enkä uskalla ottaa selvää. Jos mä nyt kaadun sinne, en ikinä pääse enää ylös.

Aivot pyörii karusellissa.
Ja mä luulen, että se karuselli uppoaa mustaan.


Varpaita kylmää, päässä heittää ja olen kyllästynyt porkkanaan. Päiviä on jäljellä yhdeksänkymmentäseitsemän ja murheryppyjen määrä vain kasvaa päivien juostessa karkuun. Lupaan pärjäillä.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Googlea runottaa


olenko narsisti
olenko rakastunut
olenko alkoholisti
olenko masentunut

täällä on ihminen välissä

joskus tuntuu
joskus joutsenet näyttävät kurjilta
joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle

haluan kuolla
haluan sun palaavan
haluan pitää lapseni
haluan lapsen

liian paksu perhoseksi

iltaisin aamuisin
iltaisin huono olo
iltaisin kylmä
iltaisin lämpöä

menkää mielenhäiriöön
menkää yhtä aikaa nukkumaan

Ehkä tämä on jonkin sortin itsetutkiskelua muiden pohdintojen avulla. Google on viihdyttävä toveri ja ehkä minäkin opin joskus runoilemaan oikeasti. Kun viimeinkin pääsen yli kriiseistäni.

voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nuori nainen sängyn pohjalla


Psykoosista selvittyään käski itseään
Maailma on avoin etkä tahdo hämärään
Nyt peseydyt ja pukeudut ja kaupungille meet
Herkistynyt mieli huomas sävyt muuttuneet

Itkusta seuraa joskus hyvääkin.

lauantai 9. helmikuuta 2013

" I feel like by adding color we’re handing off the keys to the fucking rocket"


Kaipaan maailmaan värejä.
Haluan heittää väripaletin valkoiselle seinälle ja katsoa, miten maali valuu noroina sen pintaa ja jättää jälkeensä vahinkoja. Haluan sotkea käteni ja tahria ovet sormenjäljilläni. Tahdon potkia seiniä ja juosta lattiaa ja jättää jäljet, jotka eivät katoa. Tahdon, että maailma on kankaani ja minä olen taiteilija, joka muovaa siitä jotain kaunista ja uniikkia.

Sen sijaan makaan sängyllä ajatukset pilvissä ja odotan ihmettä. Ehkä se tulee, ehkä ei.
Kyllästytän itseäni.

like ghosts in the snow
like ghosts in the sun

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Loskamaassa on hyvä talsia

Eilen fiilis oli että Helsinki. Se vain iski, tarve päästä juoksemaan katuja ja tutkia paikkoja ja katsella ympärille. Helsinki symbolisoi minulle kulttuuria. Eli suomeksi sanottuna, täytyy päästä viettämään kyseisessä kaupungissa joku viikonloppu ja kiertää viiskymmentätuhatta museota vielä nyt, kun se onnistuu ilmaiseksikin...


Happoradio ja ruskeanharmaa loska on täydellinen yhdistelmä. Vähän kuin Happoradio ja tihkusade keskellä ei mitään junasta katsottuna. Tai kuin Happoradio ja auringossa pöllyävä katupöly keväisin ja syksyisin bussissa istuessa. Ihan vain Happoradio.


Todiste siitä, että "mä en enää ikinä värjää punaiseksi" -lupaukseni syksyllä 2011 ei oikein pitänyt. Hiusteni elämäntarina lopputalvesta kaksitoista alkaen. On hyvä olla porkkana.

Nyt voisin alkaa valmistautua luovan tunnille ja kaikkeen muuhun mahdolliseen. Elämä alkaa olla kivaa.
Ja kuunnelkaa lapset Samuli Putroa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Viisaus sattuu ja itkettää

Luonnostelen tulevaisuuttani valmiiksi. Kaavailen päivät, kuukaudet ja vuodet, suunnittelen aikataulut, haaveet ja unelmat ja kokonaisuuden. Jokaisen muuttujan, hylkään pelottavimmat. Säihkyvät lapsensilmät ja pelastettavan elämän, tarjoan parastani ja toivon vastineeksi onnea. Mitä syön, mitä opetan, miten nukun, koska lepään, milloin rakastan, koska hylkään, saanko elää? Aamulla myttään kaiken roskakoriin, päivän mittaan kypsyttelen ja illalla pohdin, että tätä minä haluan, mutta en minä sitä päätä. Silti toppuuttelen ja yritän määrätä elämääni, ettei se suistuisi raiteelta ja veisi taas sinne, mistä tappelin ulos.

Opettelen piirtämään, haluan kirjoittaa, tahdon taas laulaa, ja sormet huutavat tekemistä. Puuta ja maalia.
Koulu alkaa kahdeksalta ja varpaita kylmää ja iltapäivällä on lääkäri. Viisaudenhampaat ovat fyysinen helvettini ja täytyisi aikuistua ja soittaa aika ja apua, lapsi ei halua soittaa. Se piilottelee äidin helmoissa ja odottaa apua.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Hengitän vielä toistaiseksi

Hiljaisuus.


Pääni lyö tyhjää. Iltaisin kierin lakanoissa ja laulan kuiskauksia, vai kuiskinko lauluja? Kuulokkeet suojaavat hiljaisuudelta, ja aamulla herään seitsemältä melkeinpä paniikissa, koska kukaan ei ole kertonut, että kaikilla on myöhäinen aamu.


Piirtelen iltaisin. Hahmottelen unet paperille, opettelen taas piirtämään ihmiskasvoja ja hallitsemaan kynän. Kaduttaa, että lopetin kuvataiteen peruskoulussa ja vielä enemmän se Sara Hildén, muttei sille enää mitään mahda. Siitä minä sentään olen ylpeä, että kymmenen ja puolen vuoden yrittämisen jälkeen minä viimeinkin sain kympin.


Yritän kehitellä nyt jotain oikeasti mielenkiintoista heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Jotain hämmentävää filosofisbiologista psykologiallista äidinkieltä, tai sitten ihan vain tyhjennän päätäni. Ehkä tämä tästä, kun pääsen kiinni rutiineihin ja keksin vuorokauteeni pari lisätuntia.

Kuvat amisvuodelta koska ikävä.

I've lost it all
dead and broken
My back's against the wall
cut me open