sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

like the ashes call your name


Omia varpaita on jotenkin jännä tuijotella. Nostan jalkani usein kattoon, heiluttelen varpaita ja mietin.
Joskus vain hiivin ympäri taloa ja toivon, etten kompastu liian isoihin farkkuihin ja taita niskaani portaissa.
Seuraavaksi omakuva ja killittävät silmät.



(huomatkaa miten oikeasti yritän taas elvyttää piirustustaitoni sekoilemalla öisin sormet mustina)
Ei tässä muuta. Jäätävä kasa kertaustehtäviä saksaan ja ruotsiin, historiankirja päntättävänä, makaan iltaisin sängyssä Millenniumiin perehtyen ja itken, koska Lisbeth Salander on vaan jotain niin... niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti