torstai 16. toukokuuta 2013

huomenta minä

Aamuisin on hullusti aurinkoa, iltaisin se ei tahdo olla paistamatta sänkyyni. Jumahtelen peiton alle tai kierin sieltä pois käsittämättömällä vauhdilla. Pää hajoaa harvoin. En jaksa välittää siitä, ettei Bring Me The Horizon mennyt ihan suunnitelmien mukaan, keikkoja tulee uusiakin ja selvittiin ehjinä ulos sieltä. Kotona sujuu, koulu sujuu, omaa aikaa löytyy, unta voisi lisätä. Ja ruokaa tehdä lisää. Lähitulevaisuudessa ajankohtaistuu ajokortti, lukujärjestykset on kunnossa. Lähellä on ihmisiä ja yksinäisyyttä sopivassa mittasuhteessa. Kukaan ei aiheuta ahdistusta tai surua. Jonkinasteinen aikuismaisuus hyppii jo kynnyksellä ja minulla on luottavainen mieli.

Tuntuu onnelliselta ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti